UUDISTETAAN OAJ! -VETOOMUS

Me haluamme tehdä OAJ:sta uudistuvan, avoimen ja demokraattisen ammattiliiton, joka kehittää yhteiskuntaa paremmaksi yhteistyössä jäsentensä kanssa ja toimii solidaarisesti yhteistyössä muun ay-liikkeen kanssa. #uudistetaanOAJ

Järjestölliset tavoitteet

  • Avoimuutta ehdokasasetteluun! Vaaleissa tulee olla helpompi asettua ehdolle ja muodostaa koalitioita. Liittovaltuustovaaleissa tulee olla mahdollista perustaa useamman henkilön ehdokaslistoja yhdellä ilmoituksella. Yksi vastuuhenkilö riittää listan perustamiseen, ja vastuuhenkilö voi olla itse ehdolla.
  • Avoimuutta tiedottamiseen! Avoimempaa, läpinäkyvämpää ja ajantasaisempaa tiedotusta jäsenistölle erityisesti kaikista meneillään olevista uudistushankkeista, joissa OAJ on mukana vaikuttamassa.
  • Jäsenille mahdollisuus vaikuttaa! Jäsenistöä tulee osallistaa säännöllisesti tehtävillä kyselyillä keskeisistä asioista jo ennen kuin neuvottelut työnantajapuolen kanssa aloitetaan.
  • Moniäänisempää keskustelua! Opettaja-lehdestä tulee uudistaa järjestön kannoista riippumaton itsenäinen lehti. Kriittisten äänien tulee saada kuulua OAJ:ssa, eikä erimielisiä saa leimata.
  • Avointa ja lähestyttävää paikallistoimintaa! Paikallisyhdistyksistä tulee tehdä aidosti kaikille avoimia ja niihin tulee olla helppo lähteä mukaan. Moniäänisyys on rikkaus ja sellaisena se tulee nähdä myös paikallisyhdistyksissä, eikä tukahduttaa sitä.
  • Opiskelijoiden äänet kuuluviin! Opiskelijoiden tulee saada vastaavat jäsenoikeudet kuin muillakin jäsenillä. Moni opiskelija on jo opiskelujen aikana työelämässä ja tarvitsee laadukasta edunvalvontaa.

Työelämään liittyvät tavoitteet

  • Stop säästöille, työrauhaa opettajille! Laadukas opetus tarvitsee riittäviä resursseja ja tukipalveluja. Näiden puutteesta kärsii pidemmän päälle koko yhteiskunta. Riittävän pienet ryhmäkoot mahdollistavat, että opettajalla on aikaa keskittyä oppilaisiin yksilöinä.
  • Opettaja on palkkansa ansainnut! Palkkatasomme on jäänyt reilusti jälkeen yksityisen sektorin korkeasti koulutettuihin verrattuna ja pitkän tähtäimen korjausliike on saatava aikaan heti - puhetta tästä on riittänyt jo vuosikymmenen verran ellei kauemminkin
  • Monipuolista keskustelua työaikamalleista! Erilaisia työaikamalleja (kuten vuosityöaika) tulee tarkastella kriittisesti ja monipuolisesti. Tarkastelussa tulee eritellä mallien eroja läpinäkyvästi, selkeästi sekä kokonaisuutena että eri opettajaryhmien kannalta.
  • Opettajia on monenlaisia! Edunvalvonnassa on huomioitava paremmin määräaikaisten, sijaisten ja muiden epätyypillisissä työsuhteisssa olevien asiat. Jatkuviin kesälomatyöttömyyskausiin on löydyttävä viimeinkin ratkaisu työnantajapuolen kanssa.
  • Tukea sairastuneille! Sisäilmasairastuneita tulee tukea aikaisempaa paremmin sekä neuvonnan että edunvalvonnan muodossa. Ammattidiagnoosin saamista, sairastuneiden sosiaaliturvaa, uudelleensijoittautumispalveluja ja uudelleenkouluttautumisen mahdollisuuksia tulee edistää ponnekkaasti. Paikallisyhdistysten edunvalvojia tulee kouluttaa kohtaamaan sisäilmasairastuneita opettajia ja auttamaan heitä nykyistä paremmin.
  • Hyvinvointi mukaan edunvalvontaan! Työhyvinvointikysymykset on otettava nykyistä huomattavasti vahvemmin esille työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa. Erityisesti opettajien jaksamista on tuettava ja työssäuupumista ehkäistävä. Hyvinvointi tulee tuoda esille kaikessa edunvalvonnassa: niin paikallisessa kuin valtakunnallisessakin.
  • Opettajalla on elämää myös työn ulkopuolella! Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on otettava paremmin esille työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa. Työpaikkojen tulee olla lapsi- ja perheystävällisiä.
  • Opellekin etäpäivä! Työntekemisen joustojen tulee olla mahdollisia opettajille samalla tavoin kuin muussakin työelämässä. Etätyön ja verkossa työskentelyn tule olla mahdollista kaikille opettajille.
  • Eroon ikäsyrjinnästä! Opetus- ja koulutusalallekin rantautuneesta ikäsyrjinnästä tulee voida puhua suoraan niin jäsenistön kuin kuntatyönantajan kanssa. Keskustelun tulee näkyä myös neuvotteluissa ja liiton antamissa suosituksissa.

Akavaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvät tavoitteet.

  • OAJ:sta aktiivinen ja kriittinen sivistyksen puolustaja! OAJ:n tulee uskaltaa ottaa kantaa asioihin, jotka ovat jäsenille tärkeitä. Vaadimme nykyistä rohkeampia ja kriittisempiä kannanottoja opetusalaa ja koulutusta koskeviin säästöihin.
  • OAJ yhteiskuntaa kehittämään! OAJ:n tulee ottaa aikaisempaa aktiivisempi rooli yhteiskunnallisena keskustelijana ja muutosvoimana. Liiton tulee olla nykyistä voimakkaammin perusopetuksen opetussuunnitelmasta kumpuavien arvojen (tasa-arvo, ihmisoikeudet, globaali oikeudenmukaisuus, kestävä kehitys) puolestapuhuja ja tehdä avauksia siitä, miten sivistysyhteiskuntaa rakennetaan ja kehitetään.
  • Avoimempi ja vastuullisempi Akava! Akavasta tulee tehdä avoimempi keskusjärjestö, jonka kannanotot perustuvat laadukkaaseen tutkimukseen ja edustavat koko jäsenistön näkemyksiä. OAJ:n tulee edustaa Akavassa myös pienipalkkaisia opettajia, pätkätyöntekijöitä ja sijaisia. Keskusjärjestön puheenjohtajuuden tulee olla aidosti määräaikainen, ja valintaprosessin tulee olla läpinäkyvä.

Ehdokas, sitoudu vetoomukseen!

Seuraa meitä facebookissa

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita